Sano se ääneen: natsi

Sanomattakin selvääkin on, että soihtukulkueissa kulkee natseja… mutta kun se ei ole sanomatta selvää! Pitää sanoa ääneen, että Helsingissä järjestetty 612-soihtukulkue on natsimarssi. Asiat täytyy sanoa niin kuin ne ovat, eikä jumittua sananvapaus- ja sananselittely-keskusteluun (ja kyllä, sanavapaus on tärkeää myöskin).

Puhutaan asioista niin kuin ne ovat. Tunnustetaan nyt ihan oikeasti, että ihmiset tuossa kulkueessa, jossa kynttiläänsä kannattelevat äänekkäästi myös äärioikeistolaiset natsit, marssivat yhdessä natsien kanssa ja kannattavat natsiaatetta vähintäänkin hiljaisesti.

Monesti tunnumme takertuvan vain siihen, voiko näitä ihmisiä sanoa natseiksi. Kävelin tuolla kulkueen vierellä ja kuuntelin ihmisiä. Ja kyllä, heitä voi sanoa natseiksi. Heille isänmaallisuus on yhtä kuin suljettu ja valkoinen. Heille suvakki on kirosana.

“Hei, mä sanoin vaan vitsillä sua suvakiksi. Pyydän anteeksi, en tarkoittanut sitä”, totesi yksi soihtukulkueeseen matkalla ollut nuori mies toiselle bussissa.

Entä pitäisikö natsi-sana lakaista vain maton alle ja olla puhumatta, jotta he eivät saisi kaipaamansa palstatilaa? Toisaalta suurempi näkyvyys somessa ja mediassa saattaa saada useamman kiinnostumaan näistä soihdun heiluttajien sanoista ja liittymään heihin. Ja näin varmasti tapahtuu, mutta natseja ei voi lakaista maton alle. Jos emme sano ääneen “natsi”, niin uhkana on, että passiivisesti hyväksymme heidät. Ihmisoikeuksia uhkaavia ja vihapuhetta lietsovia aatteita ei voi sivuttaa ja tähän pitää puuttua ajoissa. Ja ajoissa on nyt! Sen takia kirjoitan tämän kirjoituksenkin.

Natseja ei voi lakaista maton alle

Mutta ydin ei ole sana “natsi”, vaan miksi jotkut heiluttava soihtujaan tuossa ryhmässä.

Yhteisö on koukuttava. Se on kuin huume, kun on vihdoin löytänyt ryhmän joka tukee sinua elämässä. Se yhteisö voi olla joukko natseja. Yhteisö yhdistää levottomat ja suuntaa hakevat mielet ja antaa merkiyksen elämälle. Ihminen hakee pientäkin positiivista elettä toisilta, ja jos hän saa sitä enemmän tietyssä yhteisössä, niin silloin se on paikka, jonne tullaan yhä uudestaan. Vaikka sitten kulkemaan soihtukulkueessa. Yhteisön eteen tehdään uhrauksia ja pyritään osoittamaan olemaan porukan arvoinen. Kun aate tarjoaa yhteisön, silloin tuntemattomienkin kanssa voi kokea läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Jos toiset eivät anna ymmärrystä, ajaudutaan niiden luokse jotka eivät tuomitse vaan kannustavat. Joskus yhteisöön pääseminen vaatii uhrauksia, valehtelua ja itsensä muuttamista joksikin muuksi.

Uskominen yhdessä johonkin asiaan voi vaikuttaa mieleen ja identiteettiin. Yhteisön paine saattaa saada ihmisen kyseenalaistamaan omaa ajatusmaailmaansa ja elämään muiden mukaan, vaikka vaikutus olisikin negatiivinen.

Uskon vahvasti siihen, että yhteisöissä (niin netissä kuin kasvotusten) voidaan ratkaista isoja haasteita ja huomioida toistemme toiveet. Parhaimmillaan yhteisössä yksikin pieni teko voi vaikuttaa moneen muuhun ja saada positiivisen hyökyaallon aikaiseksi. Yhteisössä voimme yhdessä nousta kapinaan vastustamaan äärijärjestöjen nousua ja sanoa, että natsit eivät ole tervetulleita kaduillemme. Yhteisesti voimme myös sanoa, että elämä ei ole niin mustavalkoista. Asia ei ole oikeasti niin “Että joko olet meidän puolella, tai olet meitä vastaan”, kuten joku soihtukulkueessa huusi.

No, mitä pitäisi tehdä?

• Sanoa ääneen, että natsit ovat olemassa.
• Ymmärtää miksi heitä on.
• Luoda ennaltaehkäiseviä paikkoja, postiivisesti koukuttavia yhteisöjä, joissa opitaan, että erilaisuus on hyvyyttä.
• Luoda keskusteluja perussyiden ympärille, kuten miksi jotkut ryhtyvät natsien kannattajaksi: syrjäytyminen, työttämyys, eriarvoistuminen, vastakkainasettelu… Ja sitten vaikuttaa syihin.
• Todeta, että natsit eivät ole ok. Vihapuhetta ei tarvitse sietää. Toisten arvottaminen ja alistaminen on ala-arvoista.

Siltikin, on myös hyvä muistaa: natsikin on vain ihminen ja syvällä siellä jossain huutaa sielu, joka haluaa rakkautta.